Nainen pitää kädessään puista pupukoristetta

LOVI-TIIMI: SANNA

Aloitin kiireapulaisen työt Lovilla syyskuussa 2013. Muutaman kuukauden keikka muuttui pian vakituiseksi työsuhteeksi tuotannon tehtävissä ja jonkin ajan kuluttua työnkuva laajeni myös myynnin ja asiakaspalvelun tehtäviin. Tällä hetkellä pidän huolta kotisivuistamme, sisällöntuotannosta sekä valokuvauksesta ja kiireisimpinä aikoina kipaisen tarvittaessa avuksi tuotannon puolelle. Polkuni alkutaival auttaa minua valtavasti työssä, jota nyt teen. Monipuolinen, vaihteleva ja kehittyvä työnkuva pitää mielen virkeänä ja mielenkiinnon yllä.

Lovi-puput ilahduttavat söpöllä muotoilulla ja iloisilla väreillä.

Lovi-tuotteiden parissa työskenteleminen on antoisaa ja mielenkiintoista. Laadukkaan, kotimaisen luonnonmateriaalin hyödyntäminen kauniissa, oivaltavissa ja hyvää mieltä huokuvissa tuotteissa on ylpeyden aiheemme. On myös erityisen hienoa, että tuotteemme voidaan valmistaa omassa pienessä tehtaassamme, pohjoispohjanmaalla, Jäälissä. Suurin osa Lovi-hahmoista löytää kotinsa ulkomailta. On ilo olla mukana mahdollistamassa kotimaisen osaamisen näkymistä maailmalla.

Kotonamme vipeltää ihana kolmevuotias, jonka mielestä äiti tekee töitä muumien kanssa. Lastenhuoneesta lipaston päältä paikkansa löytänyt Nuuskamuikkunen on yksi hänen kalleimpia aarteitaan. Lovi-muumien lisäksi pienet eläinhahmot ovat hänen suosikkejaan.

Pidän työstäni valtavasti. Työtehtävät ovat vaihtelevia. Työpäiviin sisältyy tekniikkaa ja luovuutta sopivassa suhteessa. Pieneen työyhteisöömme mahtuu paljon puhetta ja naurua. On mukavaa olla osa hyväntuulista tekemistä. Jokainen on arvokas osa työyhteisöä omana itsenään.

On vaikea valita yhtä tai kahta suosikkia Lovin valikoimasta. Niin moni tuote on omalla tavallaan kaunis ja kekseliäs. Ensimmäinen suosikkini oli kuitenkin Lovi-pupu. Jokin tuossa söpössä hahmossa saa minut hyvälle tuulelle. Minun silmissäni Lovi-pupu näyttää hurjan suloiselta, innokkaalta ja uteliaalta. Se on iloinen ja pirteä hahmo.

Lovi-kuusi 50cm, puunvärinen

Toinen suosikkini on puunvärinen Lovi-kuusi 50cm. Kuusen muoto on kaunis, tasapainoinen ja rauhallinen. Puun luonnollinen väri on ajaton ja se on helppo yhdistää moniin erilaisiin ympäristöihin. Myös tummanvihreä kuusi on kaunis, mutta puunvärisen kuusen käyttöaika on mielestäni pitempi. Sen voi koota esiin jo syysiltojen hämärtyessä ja pitää osana talvikodin sisustusta myös joulun jälkeen.

Jokin aika sitten esittelimme Iidan ja hänen Lovi-suosikkinsa. Joko luit?