Taikatalvi
Taivas oli melkein musta, mutta lumi kuutamossa kirkkaan sinistä.
Meri nukkui jään alla, ja syvällä mullassa juurien välissä pienet mönkiäiset näkivät unta keväästä. Mutta siihen oli vielä melkoinen matka, sillä talvi ei ollut pitemmällä kuin vähän yli uudenvuoden.
Näilla sanoilla alkaa Taikatalvi, Tove Janssonin kertomus siitä, kuinka Muumipeikko herää kesken talviuniensa, eikä saa enää unta. Koska Tove Janssonin kirjat, kuvitukset ja tarinat ovat inspiraationlähde Lovin Muumeille, haluamme nostaa esille muutamia Toven teoksia, jotka ovat erityisellä tavalla lähellä sydäntämme. Uuden vuoden alkaessa, aloitamme Taikatalvesta.
Muumit, kuten myös laaja joukko muita Muumilaakson asukkaita, kömpivät talven lähestyessä lämpöisiin pesiinsä, kuka nyt missäkin kokee parhaaksi nokosensa ottaa, ja vaipuvat syvään, rauhalliseen talviuneen. Aivan uudenlaiseen maailmaan heränneen Muumipeikon onneksi on kuitenkin myös heitä, jotka valvovat.
Lumipeittoon tiukasti kietoutunut Muumilaakso on Muumipeikolle vieras, mutta myös täynnä seikkailuja ja uusia mahdollisuuksia. Yksikään muumi ei ole aiemmin upottanut käpäliään tuohon ihmeelliseen valkoiseen untuvaan tai kuullut susien ulvovan kaukana pimeässä talviyössä. Ajoittain ikävä ja yksinäisyys valtaavat pienen muumin mielen, mutta taianomaisesta talvesta löytyvät uudet ystävät ja tuttavat pitävät Muumipeikon touhukkaana. Kun kevätaurinko ihmeellisellä voimallaan saa paksun lumikerroksen hiljalleen sulamaan ja säteillään hellästi herättelee myös muun muumiperheen, on heitä vastaanottamassa uusi, talven aikana isoksi kasvanut Muumipeikko.
Tove Janssonin vertaansa vailla oleva tapa kuvittaa tarinaa sanoin avaa talvisen muumilaakson lumisine kukkuloineen ja synkkine talviöineen vaivatta lukijan silmien eteen. Kertomuksen teemat ovat ajattomia. Taikatalven sivuilla esiintyvät kaipaus ja yksinäisyys, mutta myös ystävyys, rohkeus ja hetkessä elämisen taito.
Pikku Myy seisoi mäellä ja huusi ilosta ja ihailusta. Hän oli rikkonut tynnyrin ja sitonut kenkiensä pohjiin pari lautaa.
-Nyt minä tulen! hän huusi. Hetkeäkään epäröimättä pikku Myy hurautti suoraa mäkeä alas. Muumipeikko katsoi yhdellä silmällä ja näki, että hän kyllä selviäisi. Hänen pienet kiukkuiset kasvonsa olivat iloisen varmat ja jalat sojottivat jäykkinä kuin tikut.
Muumipeikko tunsi itsensä äkkiä hyvin ylpeäksi. Pikku Myy laski, kävi miten tahansa, hän sujahti henkeäsalpaavan läheltä erästä petäjää, horjahti, mutta pääsi takaisin tasapainoon – sitten hän oli alhaalla ja istahti lumeen nauraen täyttä kurkkua.
-Hän on minun vanhimpia ystäviäni, Muumipeikko selitti Vilijonkalle.
-Sen minä uskon, sanoi Vilijonkka happamesti.
Uuden vuoden alkaessa, pehmoisen lumen peittäessä alleen aivan kaiken kaiken ja pakkasen paukahdellessa talven pimeydessä, on helppo soljua Taikatalven tunnelmaan. Näinä päivinä voimme tuntea Muumipeikon tavoin kiihkeää kevään odotusta, mutta samalla löytää myös talven riemun. Iloita pöllyävästä lumesta, höyryävästä hengityksestä ja talven ympärilleen luomasta uskomattomasta kauneudesta.
Muumihahmojen ulkomuoto elää ja muuttuu ajan kuluessa, mutta taustalla vaikuttavat tarinat pysyvät muuttumattomina ja vuosikymmenestä toiseen yhtä ajankohtaisina, kiinnostavina ja kauniina. Juuri Tove Janssonin alkuperäiset kirjat ja kuvitukset ovat pohja, jolle Lovin Muumiperhe on rakennettu.
Mutta miten ihmeessä hillopurkit, tarjoiluvadit ja kaunishäntäiset oravat oikein liittyvät Muumilaakson talveen? Jos et tiedä, luulemme, että sinun on aika asettua mukavasti aloillesi ja astua Taikatalven tarinaan.
Lisää muumimaisuutta ja Lovi-muumeja postauksessamme Muumit osana jokapäiväistä elämää.
